*

Juha Levon blogi Kunnallispoliittisia pohdintoja

Kaikki blogit puheenaiheesta Varhaiskasvatus

Päiväkotien ryhmäkokojen pienentäminen olisi ollut järkevin päätös

Vantaalla luovutaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta 20 tuntiin niiden perheiden osalta. Se on koskenut niitä perheitä, joissa toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona. 


Sirkka-Liisa Kähärä (SDP) riemuitsi asiasta mielipidekirjoituksessa (VS 1.11.2017).


Tämä oli tosiaan varhaiskasvatuksen kaikkivoipaisuuteen ideologisesti uskovien voitto. Asiantuntijoiden ja tutkimusten mukaan alle 3-vuotiaan paikka on kotona.

Haluamme tarjota kaikille parempaa, emme kuori kermaa

Olen seurannut viime viikkoina huolestuneena keskustelua, jota omasta alastani käydään. Yksityisen varhaiskasvatuksen sanotaan olevan “kermankuorintaa.” Tämä tuntuu kohtuuttomalta, sillä käytännössä toiminnassamme on kyse laadukkaan varhaiskasvatuksen tarjoamisesta. Tarjoamme tuhansille aikuisille työtä ja vanhemmille varmuuden, että heidän lapsensa saavat työpäivien aikana huolenpitoa.

 

Päivähoidon on oltava aito lähipalvelu - yksityiset toimijat mahdollistajia

Syksyllä moni pieni aloittaa päiväkotitaipaleensa. Vanhemmat ovat usein tutustuneet huolella lähialueen päiväkoteihin ja listanneet hakemukseen hoitopaikat toivejärjestykseen. Sijainti on yksi painavimmista valintaperusteista. Kun koko perheen arki muuttuu, helpottaa lyhyt matka päiväkotiin kulkemista ja pitää lasten hoitopäivät kohtuullisen pituisina.

 

Opetusministeriö eriarvoistaa ja vie ammatissa työskentelevien kelpoisuuden

Opetusministeriö on viemässä "varhaiskasvatuksen tiekartan" mukana ammattipätevyyteni lastentarhanopettajana. Olen lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja, joka aikanaan on valinnut opiskella nykyisen asetuksen mukaisen lastentarhanopettajan kelpoisuuden ammattikorkeakoulun puolelta opiskelemalla 3,5 vuotta sosionomiksi, jonka jälkeen olen pätevöitynyt työkokemukseni nojalla ennen vuotta 2003 esiopettajaksi yliopiston täydennyskoulutuksesta. Yliopistosta valmistuneet kandikollegani ovat valmistuneet lastentarhanopettajiksi kolmessa vuodessa eli lyhemmässä ajassa kuin minä.

Yksityinen ja julkinen varhaiskasvatus käsi kädessä

Varhaiskasvatus puhututtaa. Tänä vuonna on käyty keskustelua varhaiskasvatuksen laajemmasta osallistumisprosentista suomalaisten lasten keskuudessa, ja todisteltu useaan otteeseen varhaiskasvatuksen merkittävyyttä kasvatukselle ja myöhemmälle koulutuspolulle. Monessa kunnassa ja kaupungissa perheille parasta varhaiskasvatusta järjestetään julkisen ja yksityisen sektorin hyvässä yhteistyössä.

 

Huolenpitoa ja uudistamista

Eilen päättyneessä hallituksen puoliväliriihessä tehtiin tulevaisuuteen katsovia ja sosiaalisesti oikeudenmukaisia päätöksiä. Puoliväliriihi oli leimallisesti pääministerin sanoin turvallisuuden, työllisyyden, huolenpidon ja uudistamisen riihi.

Joustoa päivähoitoon tuntiperusteisella laskutuksella

Kirjoitimme tämän blogitekstin Maija Vanhasen kanssa selventääksemme miksi haluamme Vantaalle pidemmälle viedyn tuntiperusteisen päivähoitomaksujärjestelmän. 

Vantaan tekemä rajaus subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ja  03/2017 voimaan astuneet päivähoidon uudet laskutusperusteet ovat herättäneet keskustelua vaalikentillä. Ongelmalliseksi koetaan niin osa-aikaisen päivähoidon hoitoaikojen kuin päivähoidon maksujärjestelmänkin joustamattomuus. 

Pöljät pojat


Pöljät pojat
Vaalien alla puhutaan paljon osingoista ja varhaiskasvatuksesta.
Mitä pahaa on osingoissa, niitähän ei pääse nostamaan ennen kuin on maksanut monenlaisia veroja, veroluontoisia maksuja ja yleensä ottanut ihmisiä töihin jotka taas maksaa veroja j.n.e.
Pitäisikö nämä verorahat jäädä saamatta ja ihmiset työllistämättä?

Hallitus vei lapsiperheiltä vapauden valita

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on keksinyt kuntavaalien loppumetreillä oudon kampanjatäkyn. Hänen mukaansa Suomessa rehottaa piilevä viha kotiäitejä kohtaan. Kun itse keksii vihollisen ja käy raivokkaasti sen kimppuun, ei tappiota yleensä tarvitse pelätä.

Väite on yhtä hurja kuin se on perusteeton. Ei Suomessa kotiäitejä vihata. Miksi vihattaisiin? Sitä vastoin edellytyksiä lasten kotona hoitamiseen on heikennetty. Mutta tässä työssähän perussuomalaiset ovat itse olleet tarmolla mukana.

Suomen parhaat koulut

Koulutus ja sivistys ovat kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Kuntien vastuulla on lasten päivähoito, peruskoulut, lukiot sekä vapaan sivistystyön opistot ja ne omistavat myös ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut. Kunta siis päättää lasten ja nuorten kasvatuksesta ja opetuksesta, sekä laajemminkin kansan sivistyksestä. Ei ihan vähäpätöinen vastuu! Oulun tavoitteena ei voi olla enempää tai vähempää kuin olla Suomen paras koulukaupunki.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä