*

Juha Levon blogi Kunnallispoliittisia pohdintoja

Kaikki blogit puheenaiheesta Koulutus

Korkeakoulujen pääsykoeuudistus ei edistä tasa-arvoa

Sipilän hallitus on viemässä korkeakoulujen pääsykoeuudistusta eteenpäin opetusministeri Sanni-Grahn-Laasosen voimin. Uudistuksen tarkoituksena on mm. ylioppilastutkinnon korostaminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa ja jokakeväisen pääsykoerumban vähentämisessä. Uudistus ei kuitenkaan edistä toisen asteen opiskelijoiden tasa-arvoista kykyä hakeutua korkeakoulujen opiskelijoiksi.

Koulutus, palkka ja tulonsiirrot

Tilastokeskuksen sivuilta löytyi nippelitietoa palkkatasoista ja työurien pituudesta, sekä Veroviraston sivuilta laskin veroprosentit, sekä ETKn sivuilta työeläkkeiden laskukaavat. Koulutus takaa paremman ansiotason, mutta myös kovemmat verot, jotka kompensoituvat vasta työeläkkeellä jos pitkän iän sattuu saamaan. Luvut ovat 2015 vuoden tilastoista ja verotukset laskin 2017 perusteella, ilman mitään mahdollisia inflaatioita, indeksikorotuksia, palkankorotuksia yms.

Suomi on kontrolliyhteiskunta

Noam Chomsky kerran sanoi: ”On mielestäni pelkästään järkeenkäypää haastaa ja identifioida määräysvallan hierarkioita ja niiden hallitsevuutta elämän eri osa-alueilla. Ellei niille voida suoda moraalista oikeutusta, ne ovat vääriä, ja syytä purkaa.” Ihmisyhteiskuntaa ei voida rationaalisesti ymmärtää, kunnes se nähdään sellaisena, mitä se on: joukko karsinoita, joissa ihmistarhaajat omistavat ihmiskarjaa. Jotkut hämmentyvät heille hyväntahtoisesti tarjotusta koulutuksesta, palveluista ja tietyistä vapauksista. Hyväntahtoisuus on kaukana todellisuudesta.

Lastemme koulutus, kehitys

Pakko minun on kirjoittaa, kun muuten ei herätä.  Olemme poistaneet  lastemme koulutuksesta kaunokirjoituksen.

Kaunokirjoitus tulee palauttaa aakkosia oppiville lapsillemme heti, jotta kirusgi Orava ei jää  viimeiseksi  suomalaiseksi huippukirurgiksi.  Tosin, saahan hyviä kirurgeja Venäjältä jatkossa.

Käsien ja aivojen yhteistyötä on lapsillamme, minullakin, parhaiten kehittänyt lukemaan oppiessa  aakkoset jotka  pakolla piti ahtaa  viivojen väliin ja vaadittavaan muotoon.

 

Yksityinen ja julkinen varhaiskasvatus käsi kädessä

Varhaiskasvatus puhututtaa. Tänä vuonna on käyty keskustelua varhaiskasvatuksen laajemmasta osallistumisprosentista suomalaisten lasten keskuudessa, ja todisteltu useaan otteeseen varhaiskasvatuksen merkittävyyttä kasvatukselle ja myöhemmälle koulutuspolulle. Monessa kunnassa ja kaupungissa perheille parasta varhaiskasvatusta järjestetään julkisen ja yksityisen sektorin hyvässä yhteistyössä.

 

Kiitos professori Kari Enqvist hienosta kolumnistanne!

Hyvä kolumni professori Kari Enqvistiltä Yleisradion nettisivulla, jossa hän kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

"Einstein tosin hankki aikoinaan patentin tietyntyyppiselle jääkaapille. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään annettavaa suhteellisuusteorialle. Pientä marginaalia lukuunottamatta kaupallistamisella ei ole mitään merkitystä tieteen kehitykselle."

Oma kiitospuheenvuoroni:

Suomi on pudonnut myös korkeakoulujen koulutusvertailussa

 

Suomi on jäänyt OECD-maiden keskitason alapuolelle korkeakoulutettujen osuudessa. Viime vuonna 41 % 25 - 34-vuotiaiden ikäluokasta oli Suomessa korkeakoulutettuja, kun vastaava luku OECD-maissa oli keskimäärin 43 %. Vielä vuonna 2005 Suomi oli kuusi prosenttia edellä OECD-maista.

Pudotus liittyy osittain koulutustason yleiseen nousuun OECD-maissa, mutta luulen, että ilmeisesti myös tason suhteelliseen laskuun Suomessa tai korkeakoulutettujen kysynnän laskuun työmarkkinoilla.

Inhimillinen pääoma

Taloustieteen avainsanoihin kuuluu ”allokointi”, mikä tarkoittaa sitä, että kansantalouden käytössä olevat resurssit pitäisi ohjata parhaaseen mahdolliseen käyttötarkoitukseen. Pääomien osalta tämä tarkoittaa sitä, että jokainen säästetty rahayksikkö pitäisi ohjata siihen käyttöön, joka tuottaa parhaan mahdollisen tuoton.

 

Helsingin kuntapolitiikan viikko 35/2017

Syyskausi pyörähtää Helsingissä täyteen vauhtiinsa tällä viikolla, sillä eri toimielinten kokouksia riittää useita joka päivälle Linkki suoraan esityslistaan löytyy painamalla kunkin instanssin nimeä.

Arno Kotron abessiivikoulu on olemassa vain meidän sukupolvemme peloissa

Arno Kotro varoitti meitä abessiivikouluista keväällä Ilta-Sanomien kolumnissaan. Nyt kolumni leviää taas somessa. Kotron kirjoitus oli uhkakuvien maalailussaan verrattavissa remppamieheen, joka heittelee värejä seinille sinne tänne ja toivoo jonkun jäävän kiinni.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä