Juha Levon blogi Kunnallispoliittisia pohdintoja

Kaikki blogit puheenaiheesta WWF

WWF pelottelee turhaan: Luonnonvarat eivät lopu.

WWF otsikoi viime vuonna: ”Maailman luonnonvarat kulutettu tältä vuodelta jo nyt loppuun.” Väite ei selvästikään pidä paikkaansa, koska jokainen voi todeta luonnonvarojen riittävän vielä tänäänkin ja voisin luvata, etteivät luonnonvarat lopu ensi viikollakaan eikä loppuminen ole näköpiirissä tulevaisuudessakaan. Tuli mieleen onko WWF:kin ryhtynyt levittämään ns. vaihtoehtoisia totuuksia maailmanlopusta kuten eräät hysteeriset ilmastonmuutosalarmistit. Harmillisesti väärä tieto levisi laajalti muualle mediaan.

WWF:n kananmunasuositus hämmentää

Ympäristöjärjestö WWF on julkaissut tiukan ravintosuosituksen, Uusi Suomi uutisoi. Silmiini pisti hyvin alhainen kananmunien käyttösuositus, kuusi munaa kuukaudessa. Lähteeksi mainitusta EAT-Lancetista en löytänyt tälle tieteellisiä perusteluita. Epäilyksiä herää, että olisiko ikivanha ja harhaiseksi osoitettu ravintotieteellinen väite kananmunien kolesterolin haitallisuudesta vaikuttamassa.

Totuudenjälkeinen metsä

"Nykyään ei saa kunnon rakennuspuuta mistään"  

"Metsät on nykyään pelkkiä puupeltoja"

"Talousmetsien luonnonhoito on täysin vapaaehtoista"

"Viimeiset  vanhat metsät pelastettava vielä, kun ne pelastettavissa on"

Kaikki nuo lauseet löytyvät lähes jokaisesta metsää, puurakentamista tai luontoa käsittelevästä some-keskustelusta. Eräs esimerkkilauseista on jopa WWF:n vaalitavoitteista 2019.  

WWF:n feikkiuutinen

Lukiko joku lehdestä että ihminen on hävittänyt 60% eläimistä kahden sukupolven aikana? Uutinen perustui WWF:n tiedotteeseen Living Planet -raportista. Ihan järkyttävää! Ihminen tappanut  yli puolet elukoista! Paitsi että kyseessä oli valeuutinen, kuten TM ansiokkaasti kertoi.

WWF ja syyllistämisen taito

Tänään on taas se päivä, kun meitä suomalaisia syyllistetään oikein urakalla ja me nöyrästi otamme lakin päästä ja kumarrumme syyttävän sormen tuomittaviksi. On nimittäin suomalaisen ylikulutuksen päivä. Olemme tänään käyttäneet oman osamme maapallon antimista per capita, loppuvuoden elämme velaksi luonnolta ja lapsiltamme.

Jonakin päivänä kaikki muuttuu

"Jonakin päivänä kaikki muuttuu sinun silmissäsi. / Myös keittokirja. / Et katsele sitä enää samalla tavalla kuin ennen. / Näet siellä vain tuhottua elämää: / Miten sokeita me olemme olleet." (Eeva Kilpi)

WWF julkaisi tänään lihaoppaan, jonka sisältö on aika lailla odotusten mukainen: tehotuotettua sianlihaa ja broileria tulisi välttää, luomua voi syödä kohtuudella. Suositeltavaa olisi vähentää lihansyöntiä ylipäätään ja korvata sitä palkokasveilla, kuten herneillä, pavuilla ja linsseillä. http://yle.fi/uutiset/3-9445253

Risuja ja ruusuja WWF:n lihaoppaalle

WWF julkaisi tänään lihaoppaansa, jolla pyritään ohjaamaan kuluttajia tekemään ympäristön kannalta parempia ruokavalintoja. Oppaassa on paljon hyvää ja sen pääviesti on, että syödään vähemmän, mutta parempaa lihaa. Samantyyppistä viestiä on aiemmin välittänyt myös esimerkiksi Pihvikarjaliitto. WWF:n suositukset lihan vähentämiseksi korostavat aivan oikein kotimaisen lihan vahvuuksia, vaikka osaa kotimaisesta lihasta kehoitetaankin välttämään osin keinotekoisin perustein.

EU rahoittaa Afrikan luonnonsuojelua 700 milj. eurolla vuosina 2014-2020

Mihin rahat menevät, kuka valvoo, kenen pitäisi olla kiinnostunut, mitä saadaan aikaiseksi?

Olen vuosia kartuttanut tietoani siitä, miten eläimiä kohdellaan Suomessa ja muualla Euroopassa. Haen aktiivisesti tietoa, olen monessa vapaaehtoistyöryhmässä mukana jäsenenä. Näen ja kuulen, usein liikaakin, negatiivista.

Nyt voi seurata saimaannorpan loikoilukiveä suorana netistä

On tämä tekniikka ihanaa ja innovaatiot millä tavalla tekniikkaa voi käyttää on mahtavaa. WWF on asentanut kamerat kuvaamaan norpan loikoilukiveä ja lähetystä voi seurata suoranan netistä.

WWF:n hallintoneuvoston jäsen Sixten Korkman väärässä

Ekoekonomisti Sixten Korkman "Maailmantalous vailla kapteenia ja ruorimiehiä" - Väärin hänhän itse yksi apuruorimiehistä.

WWF:n hallintoneuvoston jäsen Sixten Korkman kirjoittaa periaatteessa sympaattisen kotimaista elvytystä puoltavan kolumnin http://www.hs.fi/talous/a1458915856074?ref=hs-mob-feature4 .

Ilmeisesti epäillen kotimaisten toimien tehoa nykytilanteessa hän kirjoittaa:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä