*

Juha Levon blogi Kunnallispoliittisia pohdintoja

Malmin kulttuuriteko ja päätöksenteko eduskunnassa nyt 86-22

Malmin säilyttämisestä tuli kuntavaaliteema Helsingissä varsinkin Keskustan ja Perussuomalaisten otettua kantaa asian puolesta eduskunta-käsittelyssä. Suoraan sanoen tämä tuoksahtaa vaalikikalta, johtuen ajoituksesta ja varsinkin siitä, että varsinaista valiokuntakäsittelyä ei ole edes aloitettu. Asetelma on kuitenkin huomattavasti herkullisempi kuin pelkästään Keskustan epätoivoinen kunnallisvaalituloksen parantamisyritys Helsingissä. 

Kansalaisaloite näyttää tässä hyvin voimansa - toki puolueet ja kansanedustajat voisivat muutenkin tehdä Eduskunnalle aloitteen kansallisesti merkittävässä asiassa, mutta tässä on keskeistä se, että kansaa on ensin kuunneltu keräämällä aktiivien kautta merkittävä määrä nimiä Malmia tukevaan aloitteeseen. Malmin ilmailupyhäkön säilyttäminen on noussut kansalliseksi kulttuurikysymykseksi. 

Asiallisesti tämä on toki aivan oikein - mikäli kunnan intressi on ristiriidassa kansallisen tason intressin kanssa, tulee siihen voida puuttua korkeammissa poliittisissakin hallintoelimissä. Siis muutenkin kun asiajärjestyksen totetutumista seuraavien hallinto-oikeusmenettelyjen kautta. Tätä demokratian edistämistä kansalaisaloitteella nimenomaan haluttiin vahvistaa. Toki sitä on käytetty tähän mennessä menestyksellä lähinnä ylempien filosofisen arvojen (esim. seksuaalivähemmistöt) kuin yksittäisten maankäyttö- ja liikennepaikka-asioiden käsittelyssä. Keskeisempää tässä kuitenkin on, että yleinen keskustelu ohjaa demokraattisesti valitun päätöselimen sijaan sitä arvopohjaa, millä päätöksentekoon mennään. Lähtökohtaisesti tämä on erinomainen asia. 

Lex Kittilässä lähinnä keskityttiin päätöksentekoelimen korruptoitumiseen ja huonoon hallintotapaan. Esim. Talvivaarassa ja Malmissa kyse on todella kansallisista asioista - ympäristöstä ja liikenneverkosta. Niinpä näyttää olevan niin, että Malmi nousee (osin tosin vaalikikkailuna) kansalliseksi asiaksi - surullista tässä on, että näemmä helsinkiläisten päättäjien enemmistö ei näe samaa kulttuuriarvoa Malmille kuin muun Suomen edustajat. Tämä johtunee yksinkertaisesti siitä, että Helsingin kulttuurikenttä on huomattavasti monipuolisempi kuin esimerkiksi pienemmän kaupungin kulttuuritarjonta, jossa lentokenttä saattaa olla se mielenkiintoisin paikka koko alueella. 

Arvokeskustelu käydään mediassa aina koko maassa ja kansallisena asiana - se ei rajoitu kuntarajaan. Malmi on nostettu kansalliseksi asiaksi, toivottavasti se siellä säilyy myös kuntavaalien jälkeenkin.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Maaliskuussa 2016 TNS Gallup selvitti Uudenmaan asukkaiden kantaa Malmin lentokentän säilyttämiseen tai rakentamiseen. Kun kysyttiin kantaa Malmin kentän säilyttämiseen, jos jos asuinrakentamiselle asetetut tarpeet voidaan ratkaista järkevästi muuten, 68 % vastaajista kannatti kentän säilyttämistä ja 13 % rakentamista. Pelkästään helsinkiläisistä vastaajista 67 % kannatti kentän säilyttämistä ja 14 % rakentamista.

Kun kunta ei halua kuulla kuntalaisten ääntä, asiaa täytyy ajaa valtakunnallisena, kun siihen on edes jonkilainen kanava. Asia sopii kyllä ottaa kuntavaalienkin teemaksi.

Jotensakin käsittämätöntä kyllä on, että Helsinki jatkuvasti haikailee erilaisia turistien houkuttima ja on valmis uhraamaan niihin useampia satoja miljoonia, mutta kun sellainen on Malmin kentällä jokseenkin valmiina, se halutaan hävittää. Ilmailun varhaiskauden muistomerkkinä Malmin kenttä on jo nyt suorastaan ainutlaatuinen. Ilmailumuseoiden toiminnan siirtäminen sinne tekisi siitä ehdottmasti kansainvälisen luokan nähtävyyden ja käyntikohteen.

Käyttäjän juhalevo kuva
Juha Levo

Nimenomaan - Vantaan kyljestä Malmille siirrettynä Ilmailumuseo tekisi Malmista turistinähtävyyden JA toimivan yleisilmailukohteen. Ilmailumuseo, josta pääsee toimivalla museokalustolla (DC-3 ym.) ilmaan olisi kansainvälisesti aika kova juttu!

Seppo Sipilä

Euroopan johtava kulttuuriperintöorganisaatio Europa Nostra (http://europanostra.org), jonka virallisia instituutiopartnereita ovat mm. Euroopan komissio, UNESCO ja Euroopan investointipankin instituutti, valitsi hiljattain Malmin lentokenttäkokonaisuuden yhdeksi Euroopan 7 uhanalaisimmasta kulttuuriperintökohteesta: http://7mostendangered.eu/2016-list

Europa Nostran Suomessa vierailleet asiantuntijat totesivat, että koko Euroopassa on säilynyt toiminnassa vain kolme liikenneilmailun varhaisaikojen lentokenttää, ja niistä Malmi on parhaiten säilynyt (http://www.malmiairport.fi/maailmanperintoasiantun...)

Edellytykset olisivat siis olemassa vaikka millaiseen kansainväliseen kulttuurinähtävyyteen. Kunnollinen ilmailumuseo toimivan historiallisen lentokentän yhteydessä, haettuna UNESCOn maailmanperintöluetteloon vaikkapa osana Helsingin funkkisarkkitehtuuria (Museoviraston jo 2000-luvun alkupuolella esittämä ajatus), olisi Suomenlinnan veroinen turistimagneetti, ja yhdessä nämä kaksi nostaisivat Helsingin seudun kansainvälisen kulttuurimatkailun aivan uuteen kertaluokkaan. Kahden UNESCO-kohteen kaupunkeja ei maailmassa ole monta.

Kuvaava lyhyt video Helsingin seudun "hirveästä tonttipulasta" on osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=Uu6Gjy-BvDI&featur...

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kiitos linkistä tuohon todella havainnolliseen videoon!

Onpa niin tupaten täyteen rakennettua metropolin kivierämaata ihan koko Helsingin alue laidasta laitaan, että aivan pakkohan on saada rakentaa seuraavaksi juuri Suomen toiseksi vilkkaimman lentokentän kiitotielle...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #11

Ja se on kyllä ihan höpöä etteikö lähempänä Helsingin keskustaa olisi urbanisoitavissa olevaa maata. Esimerkiksi Tampereella ja Turussa osataan rakentaa rautatien päälle (vaikka materiaaliongelmia onkin), mutta Helsingissä vain tyhjennetylle ratapihalle.
http://yle.fi/uutiset/3-8919884
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/turussa-iso-operaa...
http://yle.fi/uutiset/3-8515004

Eli rautatiealuetta Helsingin aseman liepeiltä Ilmalaan asti voisi käyttää todella tehokkaaseen rakentamiseen, ellei paikallispäättäjillä olisi omia typeriä päähänpinttymiään, joita valtiolliset hallituspäättäjät ovat myötäilleet.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016101822479041_uu....

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän juhalevo kuva
Juha Levo Vastaus kommenttiin #12

Helsingissä jostain syystä halutaan aina rakentaa raskaimman mukaan: ensin puretaan kaikki olemassa oleva, vaihdetaan maat ja sen jälkeen rakennetaan isolla kädellä uutta kaduista lähtien. Muualla maailmassa on rakennettu kerroksittain, annetaan vanhojen talojen ja katujen olla, täydennetään ja hyödynnetään vanha osana uutta. Esim. makasiinit, teollisuusrakennukset jne. Meillä mennään vain suuruudenekonomian ehdoilla - vaikkei se aina suinkaan ole tehokkainta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #13

Tuo lienee aika tarkka kuvaus "maan tavasta" Helsingissä - jokuhan siitä hyötyy.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Laura Kolbesta saisi sivistyneen pormestarin Helsingille. Vaikka hän kannattikin Guggenheimia, niin ehkäpä hän Malmin tapauksessa ymmärtäisi nimenomaan kentän kulttuurihistoriallisen arvon.

Keskustan kannattaisi todellakin mennä Helsingissä kuntavaaleihin Kolbe, Malmi ja Keskuspuisto edellä.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Malmin kenttä on KANSALLINEN KYSYMYS, sanoo Juha Levo.

Asia on juuri näin. Helsingin sisäinen asia Malmin kenttä ei ole.

Luin Martti Häkkäsen tuoretta väitöskirjaa 'Rakennusoikeuden sääntely'. Ensilukemisen perusteella vaikuttaa siltä että kunnat kuten Helsinki käyttävät julkisen kaavoitustehtävän rooliaan väärin. Ne kaavoittavat omistamalleen maapohjalle runsaasti rakennusoikeuksia ja käyttävät julkisoikeudellisen tehtävän kautta syntyneitä rakennus- tai muita oikeuksia kaupantekovälineenä (esim.tonttien luovutus selvästi kalliimmalla mitä on tonttiin liittyvä kustannus kaupungille). Esim. Tampereen Eteläpuistossa Tampereen kaupunki rahastaa viisinkertaisen ylihinnan (kustannukset noin 20 miljoonaa, tontinluovutus noin 100 miljoonaa).

Kaavoitus on julkisoikeudellinen tehtävä, eikä sen nojalla kunnalla, olkoon se Helsinki tai Tampere tai mikä kunta tahansa ole oikeutta käyttää kaavoitusta omana, tavallaan yksityisoikeudellisena tulonluontivälineenä, ainakaan suhteessa kaikkien muiden oikeussubjektien vastaavaan mahdollisuuteen. Varallisuuden kasvattaminen yhdessä paikassa aiheuttaa helposti varallisuuden arvon laskun toisaalla kuten juuri tänä päivänä tapahtuu. Tällainen toiminta ei ole oikeusperusteista, ei Suomen oikeusjärjestelmän mukaista.

Helsingin eräiden päättäjien himo Malmin kentän rakentamiseen juontuu Suomen oikeusjärjestelmän vastaisesta itsekkyydestä. Kentälle halutaan runsaasti (julkisoikeudellisesti luotuja) rakennusoikeuksia, sitä kautta myyntituloja ja lisää varallisuutta Helsingille. Tulopohjan ja varallisuuden kasvaessa Helsingin päättäjien oman gloorian ja mahdollisuuden erinäisiin lisätuloihin ajatellaan kasvavan. Itsekkyyden ohella tällaista menettelyä voinee luonnehtia kollektiiviseksi rikollisuudeksi.

Toivottavasti tämä kaikki hoksataan eduskunnassa ja ohjastetaan Helsingin päättäjät (siis osa heistä) oikeudellisesti legitiimille tielle.

Linkki Martti Häkkäsen väitöskirjaan:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/170126

Käyttäjän juhalevo kuva
Juha Levo

Ymmärrän, että vaalikaudella Yleiskaava on merkittävä päätös ja kunkin aikakauden valtuusto haluaa yhden sellaisen nuijia. Tällä ajanhetkellä, jolloin maakunta-uudistus muutenkin siirtää maankäytön suunnittelun ja varsinkin liikennesuunnittelun selkeästi maakunnan vastuulle, on Helsingin nyt päättämän radikaalin yleiskaavan puskeminen läpi vähän niinkuin riidan haastamista naapurikuntien ja koko metropolialueen kanssa.

Esimerkiksi liikennejärjestelmän katsominen puusilmäisesti Helsingin keskustasta päin kaupunkibulevardien muodossa on tämänlainen liike - jos koko seudullinen, Helsingin metropolialueen liikenne ei ole suunniteltu yhdessä tämän Yleiskaavan mukaan, ei siinä ole järkeä. Ja nyt ei ole - moottoritiet eivät voi päättyä seinään, jos joka paikkaan ei kulje junaraiteet tai muu tehokas joukkoliikenne.

Helsingin päättäjät ovat säätäneet tarkoituksella yleiskaavan tähän asentoon, jotta olisi enemmän neuvotteluvaraa maakunta-uudistuksessa naapurikuntien (joiden liikenne paljolti perustuu autoiluun) kanssa. Ehkäpä osin yleiskaavan takia metropolialueen eritysratkaisua ei syntynyt - yhteistyöstä alueella ei tässä suhteessa voi hyvää sanoa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Voihan se olla vaalikikkakin, mutta Keskusta ja Perussuomalaiset itse asiassa vain yhtyvät Eduskunnan jo kertaalleen ottamaan kantaan: Malmi pitäisi säilyttää.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/L...

Liikenne- ja viestintävaliokunnan sanamuoto olisi ehkä voinut olla jyrkempikin, mutta yksi hyvä kysymys tässä on silti, miksi hallitus ei ole noudattanut isäntänsä tahtoa. Hallitushan on renki eikä isäntä talossa, vaikka meillä asia usein unohdetaan.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän juhalevo kuva
Juha Levo

Eduskunta ei kuitenkaan aiemmin ole halunnut puuttua Helsingin sisäiseen yleiskaavaan eikä ole myöskään vaatinut hallitusta edistämään valtion ja Helsingin välisen maanvaihtosopimuksen perusteena olleen korvaavan kentän rakentamista millään tavalla.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

No eipä sitä korvaavaa kenttää ole pitänytkään edistää, jos ja kun halu on säilyttää Malmin lentoasema.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän juhalevo kuva
Juha Levo Vastaus kommenttiin #8

Malmin päätökset toki onkin tehnyt edellinen hallituspohja.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Todellisuudessa Keskusta ja Perussuomalaiset ei taida voida asialle mitään, ellei se tule tämän hallituksen aikana eduskuntaan käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Seuraavassa hallituksessa ovat todennäköisesti Vihreät ja SDP. Helsingissä seuraavassa valtuustossa suurimpina puolueina ovat todennäköisesti Vihreät ja Kokoomus.

En usko, että Guggenheimikaan on vielä lopullisesti torpattu. Eiköhän se lobbaus taas käynnisty ja seuraava hallitus päättää tukea hanketta.

Käyttäjän juhalevo kuva
Juha Levo

Juuri näin. Maakunta-uudistus antaa pienen mahdollisuuden pelin muuttumiseen. Siihen asti avainasemassa on kuitenkin Helsingin valtuusto, jonka tulisi toimia edellisen valtuuston hyväksymän yleiskaavan vastaisesti TAI yksinkertaisesti jättää Malmin osalta suunnitelmat edistämättä. Maakunta-valtuusto katsonee asiaa laajemmin tulevaisuudessa - eli siellä alueellinen kannatus Malmille lienee laajempi, koska Helsingin yleiskaava ei suinkaan miellytä muutenkaan naapurikuntia varsinkaan liikennesuunnitelmien osalta. Tämä yleiskaava ei toteutune nykyisenlaisina muutenkaan.

Toimituksen poiminnat